keskiviikko 24. helmikuuta 2010

tokoilu


Tällä viikollahan meillä ei ollut agitreenejä Hupin kanssa (hiihtoloma), niin käytiin sitten eilen tokoilemassa Halon ja toisen bouvierin kanssa yliopiston parkkiksella. Kaikki meni aika surkeasti, kun oli ensinnäkin tosi kylmä ja lisäksi koirien ruoka-aika :D Minka piippasi,  ulvoi, vinkui, kitisi ja komensi.. ei pysynyt paikalla makuullaankaan, vaan nousi istumaan ja liikuskeli ja kaikkea. Miun varma paikallaolija! Mutta kun Minkalla nyt vaan sattui olemaan kaamea nälkä ja lisäksi oli siis niin kylmäkin, että kuka nyt paikallaan makoilisi. Hmph. Lisäksi tehtiin vähän seuraamista ja lapasen noutoa, en viittinyt lopulta yrittääkään mitään kovin hiottua kun meno oli niin mahdotonta.

Hupinkin kanssa meillä oli ekat ulkotreenit ikinä, jos ei oteta lukuun jotain ohitusjuttuja. Tehtiin vähän ohitusharjoituksia ja hiljaaoloharjoituksia ja eteenmenoja. Myös pari sivulletuloa, mutta yleisesti ottaen Hupi ei kauheasti malttanut keskittyä kun oli niin uudenlainen tilanne. Onpahan syytä mennä toistekin, jos joskus ei mene agitreenien kanssa samalle päivälle.

Pitäisi yrittää päivittää kotisivutkin tässä joku päivä, mutta kun tuntuu aina vaan siltä ettei noilta tyhmiltä koulujutuilta (ja olympialaisilta) kerkiä. Vaikka onhan ne Hupin pentukuvat siellä oikein somia, mitäs niitä nyt turhaan päivittämään tuollaisiin teinikuviin :D

maanantai 22. helmikuuta 2010

Pentutreffit

Eilen meillä oli hyiset pentutreffit Hietasaaressa meren jäällä. Kylmyyttä oli -20 ja mukava piristävä tuuli kaupan päälle. Sormet, varpaat ja posket olivat siis menetetyt ulkoilun jäljestä. Koirilla ei toki tuntunut olevan ollenkaan kylmä. Hupin kanssa me oltiin varmoja, ettei muita edes tule, mutta mentiin silti paikanpäälle varmistamaan tilanne. Rohkeita koirakkoja oli kuitenkin meidän lisäksi saapunut kolme, Nasta lpk sekä Nätti ja Tytti slk:t. Ikähaarukka oli tällä kertaa 6kk-1v ja huomasi jo hyvin, että porukkaa alkaa tulla "aikuiseksi" pikkuhiljaa. Ärinöiltä ei siis vältytty. Hupi toki oli pieni tohvelisankari ja yleensä vaan tyttöjen alla.. Nätin kanssa Hupikin sai kokeilla välillä päälläpäin isottelua, mutta muuten sitä kyllä jyrättiin kovasti :D Vajaa tunti me jäädyttiin ja pieni koira jaksoi kotona nukkua muutaman tunnin ennen kuin olisi taas voinut puuhastella kaikkea kivaa! Illalla sitten opeteltiinkin Hupin ja Minkan kanssa piilotetun lelun etsimistä.


 Moi tytöt.. voisko teiän kanssa tulla leikkimään?



Ei leikitä! Pojat on nimittäin ällöjä..



Nasta onneksi alkoi hetkeksi "pojaksi" ja leikki Hupin kanssa


ai kuka? Nättikö? Eii.. en ole nähnyt aikoihin.






Galleriassa sitten enemmän kuvia :) Kunhan saan tässä joskus sinne kaikki siirrettyä.

perjantai 19. helmikuuta 2010

agin alkeet: osa 6



Toissapäivänä oli siis kuudennet agitreenit ja harjoiteltiin poispäin kääntöjä esteillä ja saatiin kotiläksyksi harjoitella näitä ja takaakiertoja. Takaakierron perusajatuksen Hupi osaakin jo hyvin, kun ollaan sen kanssa treenattu jo valmiiksi puiden ja tolppien kiertämistä. Lisäksi harjoiteltiin irtoesteinä Aan alastuloa, keppejä ja rengasta.


Pari radanpätkää oli myös ja eka oli neljän esteen sarja, jossa oli siis neljä hyppyä. Siinä piti ensin työntää koira toiselle esteelle (joka kuvassa on sijoitettu taitavasti ihan väärin, eli se on oikeasti enemmän oikealla tai vaihtoehtoisesti 1 este pitäisi olla enemmän vasemmalla) ja sen jälkeen tehdä valssi ja ohjata koira kolmoselle ja neloselle. Mutta näkeehän tuosta kuvasta ees jotakuinkin perusajatuksen. Se sujui ihan hyvin, ekalla kerralla olin itse liikaa putkelle päin, mutta tokalla toistolla osasin jo itsekin ohjata sinnepäin oikein.





Toka rata oli vauhtirallattelu, eli siis hyppy, hyppy, putki, hyppy, jossa onnistuin itse ekalla kerralla tulemaan liian lähelle putken jälkimmäistä suuta, eli koira ei suoraan osannut mennä seuraavalle hypylle. Tokalla toistolla tämäkin onnistui heti kun itse osasin juosta oikeaa linjaa..





Eilen käytiin parituntisella jäälenkillä ja oli kamerakin mukana paleltumassa -20 asteessa. Koirat saivat rymytä lähes koko lenkin vapaana ja mukavaa tuntui olevan.




"ja vanhakin nyt nuortuu, kuin lapsi leik.." eli "tuolla on ruokaa, äkkiä sinne"






meidän meri












äiti ja poika


lauantai 13. helmikuuta 2010

Poro Feria

Tänään käytiin Minkan ja Hupin kanssa Poro Ferian ständillä esittelykoirakkoina rapsuteltavina ja kertomassa rodusta. Molemmat koirat viihtyivät hyvin kaikenikäisten rapsutuksissa ja Minka erityisesti parkkeerasi aina potentiaalisen rapsuttajan jalkaan kiinni. Mukavasti siis meni :)




Hupi näki myös ekaa kertaa elämässään poroja, tosin ei me kauhean lähellä käyty, mutta silti niille piti haukahdella ja pöhistä, erityisesti kun ne tuolla kirnussa kirmailivat.




Eilen tyypit pääsi Jepen kanssa Hietasaareen kirmaamaan. Agi jäi eiliseltä väliin, kun miä loukkasin polveni jotenkin ihmeellisesti.. nyt sitä sitten särkee mukavasti.