Lapinkoirako laiska?

Suomenlapinkoiraa suositellaan yhä enemmän ja enemmän kaikille sopivana helppona nallukkana, joka ei tarvitse paljoakaan ja menee siinä sivussa lähes perheessä kuin perheessä. Luin myös vasta erään toisen kasvattajan ohjeistuksen laiskaa koiraa kysyvälle, sisällöltään suunnilleen, että kun sitä koiran korkeampaa vireystasoa ei vaan pidä yllä, niin kyllä se siitä laiskistuu ja on sitten helppo sohvakoira, jolle riittää esim. pari lenkkiä viikossa ja vähän kavereiden kanssa leikkimistä. Tästä vähän järkytyin ja päätin raapustaa aiheesta.

Ihan ensimmäiseksi koiraa hankkiessa pitää muistaa, että koira kuin koira, myös se helppo "sohvakoira", tarvitsee tekemistä, ulkoilua ja aktiviteettia ainakin sen 1-3 tuntia päivittäin. Ei viikossa. Ja tätä toivottavasti vähintään seuraavat 10 vuotta.  Kaiken aktiviteetin ei toki tarvitse olla lenkkeilyä, aktivoinnin järjestämistä, koulutusta ja erillaisia harratuksia, vaan erilainen yhdessä pihalla puuhailu ja koirakavereiden kanssa leikkiminenkin täyttävät tätä kiintiötä, mutta pelkkä se ei lapinkoirallekaan riitä. Lisäksi on muistettava vielä pentuvuosi erikseen. Pieni pentu ei kaipaa vielä pitkiä lenkkejä, mutta paljon eri paikoissa kuskaamista, sosiaalistusta, seuran pitoa, kavereiden kanssa leikkimistä ja yleistä tapakasvatusta. Eli paljon ajallista panostusta. Vähän vanhempi pentu kaipaakin sitten jo pääkopalleen enemmän työtä, konkreettisesti liikuntaa ja edelleen runsaasti ajallista panostusta varsinkin koulutuksellisesti. Ja tämä kannattaa ottaa tosissaan, sillä nuoruudessa kylvettyjä oppeja saa sitten niittää vanhempana. Teini-ikäiset urokset ovat monesti rasittavimmillaan ja jos niille on nuorena saatu edes joitain käytösmalleja pohjalle, niin teini-iässä niihin on edes osin mahdollista turvautua, vaikka aivot tuntuvatkin monella valuneen jalkoväliin. Esimerkiksi koiran turvallisesti vapaana pito ja kunnollinen luoksetulo ovat sellaisia asioita, joihin kannattaa panostaa nuoruusiässä hihnakäytöstapojen, koiraohitusten, odottamisen, yksinoloharjoitusten jne. lisäksi.

Suomenlapinkoira on erittäin sopeutuvainen rotu ja yksilöitäkin löytyy laidasta laitaan, on niitä jotka vaativat paljon aktiviteettia ja koulutusta tullakseen kivoiksi koirakansalaisiksi ja niitä jotka tyytyvät lähes olemattomaan ja ovat luonnostaan arjessa helppoja ilman suurempaa koulutusta. Se, että lapinkoirat tyytyvät varsinkin aikuisina helpostikin useampien päivien toimettomuuteen ja ehkä koko elämänsäkin korttelilenkkeihin, ei tarkoita että se olisi koiralle millään tavalla oikein. Jos koira pääsee päivän aikana esimerkiksi parille pissatuskäynnille ja sitten esimerkiksi "pidemmälle" jopa puolen tunnin hihnalenkille, niin se tarkoittaa sitä, että koira käytännössä lepää lähemmäs 23 tuntia vuorokaudestaan. Joka päivä.  Jos jonain päivinä tilanne on aktiviteettien suhteen tämä, niin kyllä se koira pärjää, mutta tärkeää olisi sitten vaikka viikonloppuna panostaa useamman tunnin ulkoiluun. 

Rodun historia aktiivisena ihmisen kumppanina, työkoirana, on olemassa eikä häviä vaikka me ihmiset kaipaisimme koiriltamme huomaamattomuutta ja helppoutta. Suurin osa lapinkoirista on aktiivisia, energisiä, aina valmiita toimintaan, innokkaita tekemään yhdessä ja opettelemaan uusia asioita. Kaikki eivät pidä kaikista harrasteista ja toiselle voi sopia esimerkiksi jäljestäminen tai muut nenähommat aktivoinniksi ja toinen taas kaipaa jotain fyysistä, kuten sitä juoksemista vaikka pyörän vierellä tai omistajaansa perässä kiskoen. 

Sinänsä lapinkoira täyttää kyllä paikkansa sellaisena perus-Pertin peruskoirana, kunhan se koti on oikeasti myös perusaktiivinen. Esimerkiksi maatalon yleiskoirana kaikessa mukana se on erittäin tyytyväinen, kun pääsee osallistumaan kaikkeen ja kulkemaan mukana. Jos sen taas pitää olla suurin osa päivästä häkissä katsomassa kun muut puuhastavat, niin väittäisin sen kaipaavan arkeensa enemmän. Jos perhe ulkoilee paljon ja koira pääsee kulkemaan matkassa, vaikka välillä pitäisikin odotella puiston puussa kiinni kun lapset leikkivät tai matka sujuu hitaasti kun nuorin harjoittelee pyöräilyä, niin se on tyytyväinen kun se on mukana. Jos sen pitää olla päivät pitkät sohvalla kaverina katsomassa tv:tä ja se pääsee illalla ehkä pienelle kävelylle, niin se voi kaivata taas jotain enemmän.

Suomenlapinkoiran kanssa on myös hyvä muistaa, että se on oikeasti myös aktiivinen koko ikänsä, terveet yli 10-vuotiaat ovat edelleen valmiina toimintaan ja toivovat sitä myös saavansa. Pahin kaahotus on saattanut vähentyä, mutta jos koira on hyvässä fyysisessä kunnossa sitä ei 5 vuotta nuoremmasta erota. Ja pentu- ja teini-iän jälkeen toki tapahtuu sellaista luontaista tasaantumista  ja aikuistumista 2-3 ikävuoden jälkeen, kunnes vanhemmiten alkavat taas taantua uudestaan pentujen tasolle. Tapakasvatus ja koulutus on avainasemassa sujuvan arjen saavuttamisessa.

13-vuotias

No mutta se on niin laiska/ei sitä huvittanut lähteä mukaan/se raahautuu perässä juoksulenkillä.. tällaisia selityksiä sitten kuulee perusteluiksi sille, että se koira ei käytännössä saa aktivointia päivässään pientä hetkeä enempää. Totta on, etteivät kaikki koirat todellakaan nauti siitä, että niiden pitäisi juosta pyörän vierellä tai ihmisen kanssa tietä pitkin, varsinkaan jos niitä ei ole tällaiseen pikkuhiljaa opetettu ja mahdollisesti sitä vielä palkaten vahvistettu. Välillä myös esimerkiksi valjaat eivät istu koiralle ja meno on koirasta epämukavaa. Tällaiset koirat saattavat kyllä arvostaa sitten vaikka metsässä hajujen maailmassa rauhassa käppäilyä tai esimerkiksi uuden tempun opettelua tai vaikka vanhainkotivierailua kaverikoirana. Ja yleensä kun kunto koiralla alkaa pikkuhiljaa kasvaa ja mahdolliset liikakilot pikkuhiljaa hälvetä, niin se liikunta on koirastakin huomattavasti mukavampaa. Eli liikuntaa kannattaa lisätä vähän kerrallaan kuntoa kasvattaen, ei niin, että aletaan sitten kylmiltään pyöräilemään 15 kilometrin lenkkejä ja vaeltamaan viikon vaelluksia. 

Kuva Tero Vallius

Valitettava totuus on, että isolla osalla lapinkoiria on liikaa painoa ja isolla osalla on myös tämän jyrkästi kieltävä omistaja. Tätä selitellään esimerkiksi turkin määrällä ja että ei eläinlääkärikään ole mitään maininnut. Koiran kylkiluut pitäisi tuntea turkinkin läpi ja vatsassa ei kuulu olla mitään löysää röllykkämahaa. Jos suomenlapinkoiranarttu painaa yli 18 kiloa tai suomenlapinkoirauros selvästi yli 20 kiloa, niin koiralla on todennäköisesti liikaa painoa ja voi olla jo aiemmissakin vaa'an lukemissa. Itselläni selvästi ylikorkea vahva uros oli ihannepainossaan aikuisiällään noin 22 kg:ssa ja taas keskikokoinen vahvaluustoinen uros 18-19 kg:ssa. Erikokoisten ja vahvuisten narttujeni ihannepainot ovat vaihdelleet 12-17 kg:n välillä ja jo yhdenkin kilon liikapaino on vaikuttanut koiran yleisolemukseen ja jaksamiseen heikentävästi. Esimerkiksi keskikokoisella lapinkoiralla jo 2,5 kg:n liikapaino vastaa normikokoisen ihmisen 10-15 kg:n liikalihavuutta. Eli se ei ole "vain pari kiloa"ja se oikeasti vaikuttaa sen koiran arkeen ja jaksamiseen negatiivisesti. Lisäksi liikalihavuus altistaa sairauksille, mm. diabetes ja luusto-ongelmat.

Kolkuttaako omatunto? Minulla kolkuttaa aika usein ja varsinkin loppuraskaudessa ja pikkulapsiarjessa ne koirat ovat olleet ne, jotka ovat joutuneet välillä joustamaan ja välillä aivan liikaakin. Järjestin niille esimerkiksi kaverin viemään niitä pidemmälle lenkille tai koirakaverin juoksuseuraksi sellaisina aikoina, kun itsellä oli vaikeuksia kyetä pidempiin ulkoiluihin, mutta kyllä ne silti olivat välillä aivan liian vähällä. Onneksi nämä ovat olleet vain hetkellisiä elämänvaiheita ja nyt ne saavat taas nauttia edes kohtalaisista määristä aktiviteetteja. Aina olisi silti varaa parantaa.

Kuva Tero Vallius

Miten sitten lähteä lisäämään sille omalle koiralle aktiviteetteja? 

Lenkkeily

Itse tuossa taannoin päätin, että lisään lenkkeilyä vähintään vartilla päivässä. Eli jos olisin muuten käynyt 45 minuutin lenkillä, niin pidensin sen tuntiin jne. Pyrin myös pitämään koiria mahdollisimman paljon irti mikäli vain mahdollista, sillä silloin ne liikkuvat enemmän, saavat haistella vapaammin ja ylipäätään liikkuvat huomattavasti monipuolisemmin. Flexi tai pitkä liina käyvät myös hyvin tällaisen rajoitetun vapauden tarjoamiseen. Metsälenkkeily tai muu luonnossa samoilu tarjoaa myös koiralle ihan eri tavalla virikkeitä ja monipuolisemman alustan kuin se hihnassa asfaltilla teputus. Koiraa voi pyytää kiipeilemään kiville ja kannoille, opettaa sen painamaan tassulla liikennevalonappia, piilottaa sille nameja puun kuoren koloihin etsittäväksi, kiertämään käskystä erilaisia objekteja, nostamaan pudonneen hanskan tai avaimet jne. lenkkeilyn lomassa. Jos koira uimisesta, niin se on myös erinomaista liikuntaa. Ja jos ei pidä, niin yleensä ne opettamalla saattavat oppia pitämäänkin, sitä varten on perustettu koirauimaloita, että voi käydä koulutetun uittajan opissa harjoittelemassa ensin liivit päällä, että mitä se homma oikein on.

Temput ja kotiharjoitukset

Pyrin useampaan koulutuskertaan viikossa eli jos nyt en ihan päivittäin, niin edes useamman kerran viikossa vähintään se minuutti pari per koira jotain yleensä "turhaa" temppua, agilityjuttua, kropan käyttöä tai tokon perustaitoja. Tälle on hyvä hetki vaikka silloin, kun koiraa ruokkii. Joko ihan palkkailee koko ruuan erillisinä palkkioina treenatessa tai käyttää ruokaa loppupalkkana eli teettää jo jotain osattua juttua ennen ruualle pääsemistä, kuten odottamista, istu-maahan-seiso -asennonvaihtoja, käsikosketusta, orava-temppua, noutokapulan pitoa jne. Ruualla voi aktivoida koiraa myös heittämällä nappulat pihalle (tai sisälle) etsittäväksi laajalle alueelle tai piilotella ne sisällä piiloihin ja vapauttaa koira etsimään niitä. Niiden kanssa voi myös tampata pihalle jälkeä tai laittaa jäljen loppupalkaksi. Myös erilaiset kongit, namipallot/-pullot ym. on koiralle hyvää aktiviteettia. 

Koirakaverit

Meillä on useampi koira, niin ne tietysti leikkivät varsin paljon keskenään ja siihen niitä yllytänkin, koska mikäs sen parempaa. Kuitenkin tavataan myös vieraita koirakavereita ja käydään niiden kanssa joko erikseen lenkillä tai sitten leikkivät aidatulla pihalla. Koirapuistot ajavat samaa asiaa, varsinkin jos sinne sopii tutun koiran kanssa treffit, niin tietää ainakin ettei tule kärhämiä. Juoksuleikit, pallonheitot ja vetoleikit onnistuvat oman ihmisen kanssakin, ja ne ovatkin monesti sellaista laatuaikaa koiran ja omistajan välillä, mutta myös se oman lajin seura on niille ainoille koirillekin tärkeää ja kannattaa yrittää hankkia koiralle edes se yksi koirakaveri vaikka sitten edes hihnalenkeille seuraksi.

Kurssit

Sitten on vielä tietysti erilaiset kurssit ja koulutukset, eli ohjatuissa treeneissä käyminen. Nykyään näitä on myös hyvinä verkkokursseina, esimerkiksi itse kävin Sporttirakin koiratanssikurssilla viime kesänä etänä ja se oli oikein hyvä treenimotivaattori, kun tiesi, että treenivideo pitää palauttaa silloin ja silloin, niin väkisin tuli kotona tehtyäkin jotain. Itse pidän siitä, että kalenterissa on jotkut koiratreenit sovittuna, oli ne sitten ohjattuja tai jotkut omatoimitreenit parkkipaikalla. Tämä pakottaa ensinnäkin menemään paikan päälle ja tekemään jotain ja jo se on koiralle vaihtelua. Yleensä se lisäksi myös motivoi treenaamaan uusia asioita ja kehittymään ja ainakin itsellä se kehitys lisää sitä treenimotivaatiota. Koulutuksia on nykyään kaikkiin tarpeisiin, ei tarvitse olla minkäänlaista halua kilpailla tai kisata. Treenin jälkeen on ihana nähdä, kun se oma koira on kokonaisvaltaisesti väsynyt ja kotona vaan pötkähtää tyytyväisenä nukkumaan.

kuva Elina Seppänen

Joten ei, lähtökohtaisesti se ei ole laiska, se vain on tyytynyt kohtaloonsa tai opetettu sellaiseksi. Itse kannatan mieluummin vaihtoehtoa, jossa koira lepää rauhassa kotona ja se on tyytyväinen, kun se on saanut sopivasti henkistä ja/tai fyysistä väsytystä muiden perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi päivässään.