lauantai 19. lokakuuta 2019

7-viikkoiset Hoot

Hiekka eli nykyisin Välkky lähti ensimmäisenä heti 7-viikkoiseksi tultuaan kohti Raahea ja uutta arkeaan. Hienosti siellä heti on kaikki sujunutkin, tässä kuvat vielä ennen lähtöä!




Alkuviikosta kävimme pentujen ja isojen koirien kanssa pari kertaa ulkoilemassa uusissa maastoissa ja molemmat kulkivat oikein reippaasti jengin matkassa. Perjantaina Hieta eli nykyisin Vyöti lähti myös uuteen sijoituskotiinsa tähän Ouluun heti aloittaen lappalaiskoirien hallivuorolta uuden arkensa reippaasti! Hyvin sielläkin oli kotiutuminen jo muutenkin sujunut.
 

 

Hiesu meitä viihdyttää vielä pari viikkoa ennen kuin lähtee uuteen kotiinsa Iihin, on toisaalta aika ihana elää vielä hetki pentuarkea, varsinkin näin älyttömän mukavan ja rohkean pennun kanssa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti