Järjestin pari viikkoa sitten Oulun seudun lappalaisille pentutreffit. Vaikka ei miulla omaa pentua ookaan, niin oli silti ihan kiva käydä katsomassa pentuhyörinää. Paikalle tuli 10 suomenlapinkoiran pentua ja yksi lapinporokoiran pentu, ikähaarukka suunnilleen 9 viikosta 7 kuukauteen. Kaikki olivat reippaita pentuja ja leikit sujuivat ikäeroista huolimatta tosi hyvin. Porukan pieninkin rohkaistui nopeasti ja painalsi isompien mukana.
Hukka (Tarutuulten Kommandopipo) oli paikalla tokana
ja paini muita odotellessa Ärjä-lpk:n kanssa.
sitten saatiin porukkaan muutama kaveri lisää, yleisväri pysyi vielä vähän yksitoikkoisena
mutta tuli sitä väriäkin vähän, kun parkkitiimiä edusti lopulta kolme pentua (Tico, Kelo ja Tuhto)
metsässä painittiin ja juostiin ja oli muuten todella hiljaista.
Tarutuulten osastoa edustivat Kelo, Hukka, Nalli ja Tico
9/11 kuvassa, nuorin ja vanhin jääneet kuvasta pois
porukan pienimmät etualalla
Hukka tutkailee pienten painia
myös Ticoa kiinnostaa
riistaparkit vierekkäin, aikamoinen sävyero :D
takaisin autolle
vai hei, kutsuiko joku?