Kontrollissa viikko sitten Hupilla oli silmässä kaikki hyvin ja uusi jäädytysaika oli sitten eilen. Nyt on sitten taas tippakuuri ja kontrolli joskus parin kuukauden sisään, jos ei silmä jotenkin sitä ennen ärry. Toivottavasti tämä riittäisi nyt sitten pidemmäksi aikaa ja sitä mahdollista kasvaimen pois leikkaamista voisi miettiä vaikka joskus vasta piitkän ajan päästä. Hupin piti olla viikonloppuna pe-su Elinalla hoidossa, mutta meidän auto hajosi matkan varrelle Jyväskylään, joten pääsin hakemaan Huupertin kotiin vasta tiistaina. Hyvin oli hoidossa sujunut. :) Ja Minka pääsi siis matkustamaan mm. elämänsä ekaa kertaa taksissa, kun jotenkin piti matkaa jatkaa auton jäätyä sinne bussipysäkille.. No nyt meillä on tosiaan uusi auto, koiraverkko siitä vielä uupuu, mutta muuten siinä on oikein mukavasti tilaa koirille. Ite oon ollut jo viikon tai ylikin kipeänä, kaipa tää tauti tästä pikkuhiljaa hellittää. Ilmankos tästä tuli niin sekavaa tekstiäkin, mutta olkoot, en jaksa parannellakaan.. Niin ja joo, sunnuntaina kävin myös kuvaamassa jalostuspäivillä Kuopiossa vähän lapinkoiraedustusta ja saamassa vähän muuta ajateltavaa hetkeksi.
perjantai 30. tammikuuta 2015
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Paluu
Onpas taas vaikeaa kirjoittaa mitään
näin pitkän kirjoitustauon jälkeen. Joulu ja uusi vuosi menivät koirilla
hyvin, mitä nyt Minka sai jonkun ihotulehduksen kehitettyä itselleen
mahaan ja kyynärpäähän ja sitä hoideltiin tuossa alkuvuodesta. Hupilla
oli viikko sitten (to) silmän jäädytys ja huomenna sitten kontrolli sen
osalta aamu seiskalta. Omakin joulu meni oikein mukavasti, mutta
valitettavasti vuosi alkoikin sitten surullisissa merkeissä läheisen
ihmisen kuoltua. Nyt tässä pitäisi vaan yrittää taas päästä arkeen
kiinni, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Flunssa myös iski tänään,
onneksi eilen ehdittiin käydä agitreeneissä Hupin kanssa tekemässä
paljon poispäinkääntöjä ja vähän putkijarruja ja sivuirtoamisia lisäksi.
Treenit meni tosi kivasti, mentiin vaan 40 rimoja, kun Hupilla on tuo
silmätippakuuri nyt, niin en viitsi turhaan rasittaa. Mutta vaikka Hupi
pääsi noilla rimoilla tietty ihan älytöntä vauhtia, niin miäkin ehdin
silti oikeisiin paikkoihin ohjaamaan! Siis vaikka oon rapakunnossa.
Siinä
nyt siis pikaisesti kertausta tästä menneestä kuukaudesta. Parin viikon
päästä meillä on kasvattitreffit paimennuksen merkeissä ja moni onkin
tulossa paikalle, kivaa!
Niin
ja miä ostin itselleni lahjuksen eli uuden objektiivin, jota tuli
joululomalla ihan ahkeraan ulkoilutettua, kotona en sitten ole
kertaakaan vielä kuvaillut.. no ehkä tästä vielä innostuu taas. Tässä
nyt kuitenkin joululta kuvia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)