tiistai 14. marraskuuta 2006

veristä meininkiä

Nyt se tuska sitten alkoi ja niitä veripisaroita näkyy kaikkialla.. eli tarkemmin sanoen Minkan neljännet juoksut alkoivat tsädäm eilen eli 13. marraskuuta. Ja jo nyt on havaittavissa suuria mielenkiinnon merkkejä herrakoiran tienoilta. Ja Minkastahan se on vain aivan mahtavaa kun joku siis huomioi HÄNTÄKIN ja leikkii HÄNEN kanssaan ja.. no onneksi sekin kuitenkin antaa vielä tässä vaiheessa lopulta turpiin ärsyyntyessään liikaa.

Eilen käveltiin puolisentoista tuntia ja löydettiin itsemme lopulta jonkun jäteaseman pihasta salosta. Mut ilma oli aivan mahtava lenkkeilyyn, samoin tiet ei olleet liian liukkaat eikä niillä pikkuteillä ollut edes liikennettä. Ja lumi toki valaisi oikein mukavasti matkantekoa. Kyllä tuonne voi harkita kävelevänsä joskus uudestaankin, tutkin nyt kartastakin, et sieltä saa jonkinlaisen lenkinkin kierrettyä, jos kestää pienen pätkän ykköstien laitaa pitkin kävelyä.

Nyt kelit onkin sit muuttuneet ihan kauheiksi, ulkona haiseekin oudon pahalle ja on märkää ja kurjaa ja liukasta. Joten tänään ei kauhealla temmolla olla pitkiä lenkkejä tehty.. Kiireinen omistaja tosin on juossut kirjastoon havahduttuaan 10min ennen sen sulkeutumisajankohtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti