perjantai 18. toukokuuta 2012

tokoilua


Me on nyt taas herätetty tokoiluinnostusta ja alettu käymään tuossa lähikentällä koirahäiriössä treenaamassa kerran pari viikkoon ja lisäksi toki jonkin verran juttuja kotona.

Me tähdätään Hupin kanssa nyt saamaan alokasluokan liikkeet koekuntoon kevääksi 2013 (iik, ny se on sanottu ääneen) ja treenataan tällä hetkellä 1-3 kertaa viikkoon, plus satunnaiset ruokakuppitreenit.

Tämän päivän treenitiimimme huoltovaunulla ;) (kuva: Elina Seppänen)


Tänään kokeiltiin ekaa kertaa hyppyä, otin ensin matalalla hypyllä 3 toistoa (hyppy yli namikipolle, ekalla käsiapu, muilla ei), sitten yksi korotus ja hyppy ja toinen korotus ja yks hyppy ja tauko. Treenattiin myös hypyn takana seisten odotusta erikseen, viitisen toistoa niin että miä seisoin siis esteen toisella puolella ja Hupi seisoi muutaman sekunnin kerrallaan.

Lisäksi treenattiin perusasentoa jokunen toisto, siirtymisiä perusasentoon eri kulmista ja hiljaa. Naksuttelin kontaktikävelystä oikeaan paikkaan hakeutumista ja hetkellisestä pysymisestä joku 10-15 naksua.

Sitten treenattiin m-s-m -vaihtoja muutama toisto ja lisäksi paikkamakuuta pari viidentoista sekuntin settiä vieressä ollen sekä "lapsi puuhaa tuolla jotain epämääräistä, odota Hupi siinä" -tyyppisiä pari kertaa, kestoa näilläkin max 30s.

Minkan kanssa tehtiin hömpötysjuttuja, kontaktikävelyssä pyörimisiä, maassa kierähdyksiä ja paikkamakuuta ja jotain sellaista.

Tässä muutamia Seppäsen Elinan ottamia kuvia meidän pööpöistä. Tai lähinnä Hupista :)



vähän se tässä ainakin keulii ja edistää :D


leikkipalkkaa


kasvava kennelpoika oli myös hommissa mukana


Miisu oottaa vuoroaan.. kärsimättömästi kun veriletut Hupeni väärään suuhun..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti