tiistai 25. syyskuuta 2012

ma-agit

Nonih, ny on sitten rotumestiskenraalit eli vikat treenit ennen rotumestaruuksia käyty. Kenttä näytti jotakuinkin tältä:


Vapaa-ajan harrasteina tehtiin törkkäystä 20-hypyltä kepeille(ohjaaja tästä kuvakulmasta kattoen keppien oikealla puolen) ja 30-hypyltä kepeille (ohjaaja keppien vasemmalla puolen) sekä ajankuluksi myös vähän vauhtisuoraa 40-43 molempiin suuntiin kertaalleen (ite lähdin suunnilleen aina kolmannen esteen kohdalta koiraa kutsuen kohti neljättä).

Oikeasti treenattavana ratana oli siis 1-9, jossa pääasiallisesti treenattiin paria eri ohjauskuviota kolmoselle. Toinen oli pakkovalssi ja toinen öö.. twisti? joku sellainen miulle ihan uusi juttu kuiteskin. Molemmat oli tuohon kohtaan siis miulle outoja ohjauskuvioita, mutta kyllä ne siitä sitten lopulta alkoivat suttaantua kun vähän treenasi.. tai siis molemmista tuli kai yksi Mikon hyväksymä yritys ja saatiin jatkaa eteenpäin ;) Hupi kulki hyvin ja osasi hyvin tulla seiskaputkesta oikeaan suuntaan suoraan kasihypylle, josta koira piti saada kääntymään puomille, eikä houkuttavissa linjoissa oleville keinulle tai pituudelle. Tääkin onnistui hyvin parilla erilläkin ohjaustavalla ja Hupi kulki myös puomin näpsäkästi. Tästä voidaan siis hyvillä mielin jatkaa kisoihin, kun kaikki virheet mitä siellä tapahtuu on kuitenkin miun itseni aiheuttamia kömmähdyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti