tiistai 6. elokuuta 2013

agitreenit 5.8.

Viime viikolla alkoi taas ohjatut agitreenit ja tällä viikolla otin kamerankin matkaan ja pistin videoimaan. Tässä viimeinen pätkä radalta: 

On tuo oma ohjaaminen kauhean näköistä, mutta kaipa se siitä joskus vielä.. Ja itseasiassa tuo vika pätkä tuntui jotenkin tosi kankealta ja hitaalta, mutta ei se ihan niin kauhealta näytä kuin miltä tuntui.

Treenin lopuksi käytiin vielä jäähdyttelylenkillä treenikamujen kanssa ja hetken koiria kateltuani uskalsin päästää Hupinkin irti ja niin se vaan sujuvasti ulkoili irti kolmen bordercollieveljeksen ja yhden bc-nartun kanssa, vaikka hihnassa on aina pitänyt pikkasen rutistakin. Irti ei ollut mitään ongelmaa eikä mitään rutinoita, jee :)

Ilmoittauduttiin parin viikon päähän Pietarsaareen agikisoihin, kun ollaan siellä suunnalla la häissä, eikä sieltä ehtisi oikein takas Ouluun piirinmestaruuksiin, joten korvaavasti käydään sitten tutustumassa vähän uusiin maisemiin. Ja ehkä treffaamassa myös Hupin poikaa samalla reissulla :)

Yritän nyt palauttaa taas blogiin eloa tän heinäkuun hiljaisuuden jälkeen ja kerrata ehkä vähän kesän reissujakin, kunhan ehtisin joskus olla koneella ja käsitellä kuvia ym. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti