lauantai 7. joulukuuta 2013

uusi lelu

Minulla nimittäin! Kun kerran halvalla sai, niin sorruin tilaamaan itselleni uuden objektiivin (Canon EF 40mm 2.8 STM) Rajalan digiviikolta. Torstaina ennen agitreenejä kävin sen noutamassa ja tänään pääsin paremmin testaamaan vähän uloskin sitä. Ihan mukava objektiivi, tosin ei kovin nopea tarkentamaan, joten liikekuvaus on sitten mitä on. Mutta uskoisin, että sisällä tuolla voisi olla oikeinkin kiva kuvailla asioita ja saihan sillä otettua myös ihan kelpoja poseerausotoksia.

Pieni pannukakkulinssi

testikuvausmalli BOT-verkkoloimessaan treenien jälkeen

Lenkille lähdössä:


epäluuloisia malleja koivussa








ja takas kotiin

Torstain agitreenit meni mukavasti, rata oli mukavan juostava, vaikka haastavia kohtiakin toki oli joukossa. Saatiin se nollakin vedettyä toisella kierroksella sentään :) Ja kun muistaisin jarruttaa koiraa ponnistuspaikkaa kohden, niin saataisiin käännöksiäkin paranneltua. Perjantaina käväistiin myös lappalaiskoirien hallivuorolla, oltiin kahdestaan Saaran kanssa ja puuhailtiin hitusen agia (aa, rengas ja kepit suorassa linjassa, keppien vieressä vielä pari hyppyä) ja kokeilin vähän sivuirtomisia ja taaksejääntejä kepeillä ja aalla. Sunnuntaina sit kotihalliin naapuriseuran kisoihin, ihan kaikki kolme starttiakin päätin lopulta ottaa, kun kisoja ei sitten oo moneen kuukauteen tän jälkeen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti