tiistai 11. helmikuuta 2014

to-agit ja hieronta

Torstaina tehtiin agissa ensin omatoimitreeninä puomi-putkierotteluharjoituksia. Me ehdittiin tehdä vain muutamaa vaihetta. Putket ja puomi oli vähän niinkuin näin: UIU  (uut putkia ja ii puomin ylösmeno) ja koiraa läheteltiin puomille (palkka puomin ylösnousun jälkeen pöydällä) ensin suht läheltä suorassa linjassa ja sitten nopeasti vaikeuttaen 90 asteeseen sivulle ja sitten vielä putken takaakin ylösmenolle eli niin, ettei koira nähnyt koko puomia. Nää sujui Hupilta hyvin, vähän sen piti pohtia kun puomia ei enää näkynyt, mutta kiltisti lähti sen hakemaan. Sitten tehtiin pidemmästä matkasta suorassa linjassa ja sitten vielä niin, että itse olin selin puomiin päin ja se oli Hupille jo suht haastavaa, kun se odotti jotain elettä miulta lähteä liikkeelle. Focus sillä oli hyvä, mutta se tarvisi jonkin kehotteen miulta päästäkseen liikkeelle. Kutsut puomille ja sitten vielä samat vaiheet putkiin jäi nyt tekemättä vielä tällä kerralla.

Pikkuratatreeninä meillä oli sitten niistoja, niistoja ja niistoja. Nää sujui meiltä oikeastaan tosi hyvin. Osasin lähteä juoksemaan ajoissa niistosta eteenpäin seuraavalle esteelle ja rytmittääkin oikein, joten ihan jouhevia suorituksia tuli. Vähän piti hakea omaa linjaa niiston jälkeen kepeille törkkäämään menossa, etten peittänyt keppejä pois koiran silmistä, mutta sekin saatiin sujumaan. Loppua kohti Hupi alkoi selvästi hyytymään, joten sitten lopetettiinkin. Oli kohtalaisen rankat treenit siis itse kullekin. Miulla jotenkin lonkka niksahti jossain vaiheessa treeniä ja edelleen se on outo ja kipeä, mutta ei se nyt kauheasti vaivaa.

Pe-agit jäi väliin kun to-iltana sairastuin oksennustautiin ja se vaihtui sitten viikonloppuna hirmuiseen alaselkäkipuun, että olin keskimäärin liikuntakyvytön. Nyt alan siitä pikkuhiljaa toipua, vaikka eipä tässä vielä kauheasti edelleenkään kumarrella.. Koirat on siis olleet monta päivää lähes liikkumatta, kun ei oo oikein taipunut lenkeille (su käytiin kävelemässä metsässä muutama sata metriä ja eilen ennen hierontaa käytiin pieni pissakakkalenkki eli ehkä kilometri :D ).

Ja tosiaan, eilen oli koirilla Suvin hieronta ja molemmat oli taas jumissa. Minka oli aivan kauttaaltaan, ei kuulemma oikein löytynyt kohtaa joka EI olisi ollut jumissa. No lukot saatiin suht hyvin kuitenkin onneksi auki. Hupikin oli jumissa, mutta ei niin pahasti kuin Minka. Pitkät liukkaat alkutalvesta ja keskinäiset törmäilyt ja muut liukastelut on varmasti syynä näihin. Parin kuukauden päästä seuraava aika sitten.

Tällaisesta esim. eräs pieni ruskea koira on saattanut saada osan jumeistaan:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti