Hupi kävi eilen hierottavana Suvilla, eli tarkistettiin, ettei ole pahasti jumissa SM:iin mennessä. Hyvässä kuosissa se nyt olikin, paitsi lantion seudulla oli ymmärrettävistä syistä (kts. edellinen postaus) vähän jumiutumaa. Mutta kerrankin Hupi makoili ihan rennosti käsiteltävänä, ilman että yritti venkoilla ja venytellä siinä samalla ikävän tuntuisia tilanteita helpommiksi. Samalla Suvi tarkisti myös Minkan hauisjänteet ja nyt se tulehdus oli parantunut! Ihan mahtavaa! Varmaan hammashoitoon saadut lääkkeet auttoivat myös tässä asiassa.
Maanantaina käytiin OKK:n iltakisoissa pari starttia, eka radalta loppusuoralta hylky, kun en katsonut persjätössä koiraa, niin mentiin esteestä ohi.. Muuten tosi kivaa ja vauhdikasta menoa. Tokalta radalta sitten nolla hyvällä vauhdilla (nopeus oli päälle neljän, mutta en nyt muista tarkemmin) ja sijoitus 4. Useampi turhan pitkä kaarre siellä tuli, kun koira kulkikin kauhean kovaa ja itse en ehtinyt mihinkään, niin tein sellaisia luovia takaaleikkaus-ratkaisuja matkan varrella, jotka ei tietenkään olleet sitten tiukimpia mahdollisia käännöksiä.
Tulevana sunnuntaina kisataan KAS:n kisoissa vielä pari starttia, sitten perjantaina yksi startti, la edustetaan Lappalaiskoirat ry:n SM-joukkueessa ja su sitten SM-yksilöissä. Pientä jännitystä tässä jo hiipii.. Kannattaa tulla katsomaan, paikalla on nimittäin tänä vuonna ihan älyttömän iso lappalaiskoiraedustus!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti