Viime vuoden puolella Minkan hammaskalusto alkoi olla taas huonossa kunnossa. Päätin, että isoon hammasremonttiin ei enää lähdetä, joten alettiin siis vain seurailla koska syöminen esimerkiksi alkaa sattua tai hampaat muuten liikaa vaivata eloa. Minkallahan todettiin viime rokotuksilla lievä sivuääni sydämessä ja parista edellisestä hammasremontista se sai myös jonkun allergisen reaktion, joten riski ettei sieltä olisi enää herätty oli myös ihan olemassa oleva. No lopulta hampaat alkoivat vaivata, joten viimeinen matka oli valitettavasti varattava, vaikka muuten Minka vielä hyvässä kunnossa olikin. Mieluummin kuitenkin ajoissa kuin myöhään.
Minka oli miun kasvukumppani koko aikuisiän, hankin sen muutaman kuukauden päästä omille muutettuani ja se kulki mukana monet muutot, erilaiset asumiset ja naimisiinmenot ja lasten syntymät. Se sopeutui aina loistavasti kaikkeen eikä sen kanssa ollut koskaan mitään ongelmia missään. Se oli sellainen maailman helpoin koira. Se rakasti ruokaa ja se tykkäsi tehdä miun kanssa yhdessä. Paimentaminen oli sen ehdoton suosikkijuttu. Vakavammassa "pilkunpäälle" treenaamisessa esim. toko-jutuissa se paineistui herkemmin, joten lopulta pysyttiin vain höpöjutuissa, joista se nautti kyllä koko ikänsä.
Minka sai jälkikasvua 8 pennun verran ja lapsenlapsiakin on jo 28 kappaletta! Ensimmäiset lapsenlapsenlapsetkin ehtivät syntyä ennen Minkan poismenoa maailmaan. Ihanaa, että Minkan geenit jatkuvat jälkipolvissa ja ihanaa että sain siitä tuon maailman parhaan Hupin.
Kiitos Miisu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti