maanantai 16. marraskuuta 2009

eka pentukurssi kerta

Tänään siis alkoi Hupsuttimen pentukurssi. Eka kerta meni oikein mukavasti ja Hupi oli oma taitava itsensä. Vähän se piipitteli turhia, mutta haukahti ihan vaan muutaman kerran kun ulkoa kuului seuraavan ryhmän haukuntaa.

Meidän ryhmässä on meidän lisäksi englanninsetteri, kleinspitz (kai), malinois, kooikerhondje ja novascotiannoutaja. Seuraavassa ryhmässä näkyi olleen suomenlapinkoirakin, ison näköinen musta merkkivärinen urospentu Mökö Lecibsin kennelistä.

Ensin me harjoiteltiin "ympäri"-temppua. Hupi hoksasi jutun heti, pari kertaa olin sitä joskus aiemmin huvikseen pyöräyttänyt ja taitavasti se nytkin osasi pyörähtää, tosin vielä ihan namin perässä.

Seuraavana harjoiteltiin ihan vain tavallista istumista mahdollisimman nopsasti. Ensin esim. kyykystä, sitten seisaaltaan ja sitten vielä liikkeestä. Lopulta piti harjoitella palkkaamista heittämällä nami vähän matkan päähän koirasta, niin että siitä tulisi "saalistusta".

Tässä välissä pidettiin tauko ja jatkettiin sitten pissatauon jälkeen sivulle tuloilla. Näitä Hupi olikin taas jo vähän treenannut, joten ne sujuivat ihan mukavasti. Namin perässä siis treenattiin kiepsahtamaan oikeaan kohtaan ja istahtamaan.

Tämän jälkeen pidettiin esittäytymiset ja kaikki kertoivat nimensä ja koiransa nimen ja ja koirahistoriaansa.

Esittäytymisten jälkeen harjoittelimme luoksetuloa, kaikki pennut siis yhden kerran niin että koira jätettiin Marille ja itse mentiin kutsumaan koiraa kauemmas. Hupi ryntäsi valtavalla innolla suoraan kiinni leluun ;)

Viimeisenä teimme vielä putkea, tarkoituksena tosin aktivoida pentua (ensikertalaispentu kuluttaa energiaa siihen että se hoksaa mitä siinä pitääkään tehdä). No Hupi konkarina toki syöksähti saman tien putkeen ja namppaa syömään ja myöhemmin yritti vaan ryntäillä innolla takaisin putkeen.

Mukavaa oli ja Hupi käyttäytyi oikein mallikkaasti. Mukava kun on välillä vähän erilaistakin koirahäiriötä (Hupista erittäin houkuttavaa) ja lisäksi pitkästä aikaa joku kattomassa mitä itse tekee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti