lauantai 17. tammikuuta 2009

Agitreenit

Eilen oli siis meille joulutauon jälkeen ekat treenit ja otin molemmat koirat matkaan. Rata koostui aasta, isosta kasasta hyppyjä, kepeistä, putkesta ja keinusta. Minkan kanssa skipattiin keinu kokonaan (no se oli viimeinen estekin), mutta kepit tehtiin molemmilla kerroilla. Huomasi tauon tehneen hyvää ja Minkan saaneen kovasti varmuutta suorittamiseensa (hypittiin kyllä edelleen medihyppyjä), mutta kepit oli jo selvästi uponneet tajuntaan, vaikka niitä oli käyty vain pariin otteeseen ja lähinnä kahden kepin treeniä. Radalla oli vähän liikaa hyppykiemuroita ohjaajalle, varsinkin kun tulee aina välillä oletettua koiran kyvyistä vähän liikaa. Mutta ei ne silti huonosti menneet, varsinkaan sen jälkeen kun itse tajusin ohjata selkeämmin esteen takaa kierrot sun muut. Tässä ehkä maailman kaunein ja panostetuin piirustus aiheesta:


Ongelmat molempien koirien kanssa (eli siis ohjaajan kanssa) oli oikeastaan ohjaus neloselta vitoselle. Piti ite tajuta mennä selvästi ohjaamaan neloselta vitoselle, kun muuten koira tuli nelosen ja vitosen välistä pois. Toinen hankalampi kohta oli kutoselta pois tulo, mutta se sujui ihan kohtalaisesti. Minka tosin jäi kerran hämmentyneenä seisomaan, että mitäs nyt tapahtuu. Ami yritti tehdä ekalla kerralla melkein lentokeinun ja seuraavalla kerralla tulikin sitten vähän varovaisemmin siihen.

Tänään käytiin koirien kanssa jäällä ulkoilemassa. Tosin ei kovinkaan pitkällä kun jään pinnalla oli sulaa jotain, todennäköisesti jotain epäilyttäviä myrkkyjä jätevedenpuhdistamolta tms ja ei houkuttanut kulkea niiden lätäköiden läpi. Kuvia täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti