Joululoman aluksi startattiin autolla Minkan kera Vaasaan, jossa Raffe-koira jo odottelikin seuraneitiä. Joulua edeltävänä sunnuntaina haettiin joulukuusi ja maanantaina Minka kävi treffaamassa Viliä eli Jaden siskonpoikaa Sydäntalven Welhoa. Luntakin Vaasaan tuli hitusen ennen joulua, niin saatiin myös valkea joulu.
Kuusenhakutiimi märissä vetimissään
Minka ja Vili
Joulupäivänä ajelimme Multian kautta Ristiinaan ja aloitimme influenssa-osuuden jota kesti koko Ristiinan vierailun ajan. Sängynpohjalta ei tullut paljoakaan tehtyä, sai vaan ärsyyntyneenä katsoa kun ulkona paistoi aurinko joka päivä ja itse ei päässyt kameran kanssa ulos. Lähtöä edeltävänä päivänä olo oli jo keskimäärin hyvä niin Minka ja Ami saivat treffata Liinua eli Salvastin Liinua. Aurinko vaan kerkesi karata melkein taivaanrantaan ennen kuin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kerkesimme koirien kanssa viimeisiin valon säiteisiin pellolle.
Liinun kanssa kuvia:
muutama kuva tuli myös omista koirista pihalla otettua:
Sellainen kohtuullisen masentava joululoma, kun ei kerinnyt tapaamaan puoliakaan niistä keitä piti. Nyt sitten edelleen yskien ja niistäen pitäisi palata koulun penkille huomenissa. Lisäksi täällä Oulussakin on plussakelit ja ulkoilu ei loskassa nappaisi omistajaa tippaakaan. Agilitytreeneihin pitäisi taas ensi perjantaista lähtien palata, viime viikolla vielä omistajan olotilan takia jätimme treenit välistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti