Toissa viikonloppuna olin käymässä Ristiinassa ja vein samalla Amin sinne viettämään aikaa jouluun asti Jaden kaverina. Kelit olivat surkeat, mutta jotain kuvia tuli kuitenkin otettua. Laitan niitä tuonne loppuun.. Niin ja Jade oli taas laihtunut ja saanut elämäniloaan selvästi takas. Hyvä äiti! (Äiti kuulemma lukee tätä blogia, niin kannustetaan nyt sitten :D )
Ami jäi siis Ristiinaan ja Oulussa odottikin Minka jo innoissaan, että koska se omistaja palaa. Pientä masennusta oli kuulemma ollut viikonloppuna havaittavissa. Kylään tulleita vieraitakaan Minka ei ollut jaksanut mennä tervehtimään sängyn alta, kun miä puutuin. No sitten kun se tajusi, että vieraat rapsuttavat, niin ilmeisesti siitä oli tullut taas hetkellisesti pieni iloinen koira.
Viime perjantaina oltiin Minksiinin kanssa agitreeneissä, kun juoksutkin ovat nyt jo hetken olleet ohi. Tehtiin kontaktiesteitä yksitellen ja lisäksi keppejä ja rengasta. Rengas oli kaikista helpoin, kun sitä on niin kovasti treenattu kotipihassakin. Mutta A ja keinu on vähän jänskiä. Puomi sen sijaan juostaan ihan täysiä. Kepit menee vielä vähän ohi, tai siis niiden idea. Mutta nyt treenattiin ihan vaan keppien alussa keppien perusideaa eli sitä toiselta puolelta kiertämistä. Minka tajuskin äkkiä mitä pitää tehdä, että naminyrkki aukeaa :) Pitäisi laittaa kepit tuonne pihalle pystyyn, niin saisi harjoiteltua niitäkin.
Meinasinkin sitten kokonaan unohtaa ne kuvat.. eli tässä:
kehno seisomaotos Jadesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti