tiistai 12. maaliskuuta 2013

agiliitelyä taasen

Tällainen oli eilinen treenirata. Me tehtiin rata suunnilleen näin: jarrutus kakkoselle, jarrutus kolmoselle, valssi neloselle, jarrutus kutoselle, jarrutus 11, 14:lle eka kokeilin pakkovalssia ja sit twistiä, siitä 15, jossa erinäisiä kokeiluja, parhaaksi osoittautui valssi, niin koira meni putkeenkin. Kokeiltiin myös rytmitystä ja puolivalssia, jotka kyllä molemmat toimivat myös, mutta en saanut koiraa kunnolla saatettua putkeen, kun kerkesin putken ohi ja koira pyyhälsi putkesta ulos väärään suuntaan niinkuin kuuluukin. Jostain syystä Hupi tarvitsi tuolle putkelle nimittäin kunnon viennin.. No rata jatkui siis niin, että koira matkaan putken toiselta suulta ja siitä puomille 17-hypyn kautta. Puomilta (puomit on edelleen aika surkeita hissutteluja) itse suht lähelle keppejä ja koiran lähetys sinne (ekalla kerralla meni innoissaan ohi, mutta sit haki jo ihan hyvin kaikki loput kerrat). Keppien jälkeen valssi ja jarrutus ennen 22 hyppyä, että sai koiran kääntymään oikeaan päähän putkea. Oisinko tehnyt puolivalssinkin ainakin ehkä? Putkelta sit keinulle.

Oon edelleen surkea jarruttamaan. Niin se vaan on. Siksi tääkin kuvaus keskittyy jarrutuksiin, kun niitä miun pitää opetella tekemään kunnolla. Heti kun jarruttelen hyvin niin koirakin jarruttaa hyvin, mutta kun unohdan niin koira on nenällään jossain kun "ai yrititkin tarkoittaa että tuonne".. huoh. 

No treeni oli oikein hyvä. Lopuksi tehtiin nimittäin vielä kisanomaista treeniä niin kauan, että kaikki teki nollaradat. Ja tehtiin sit kaikki kolmannella kierroksella. Meiän eka rata tyssäsi 11-hypylle (en jarruttanut ajoissa ja koira meni tuon numeroimattoman hypyn), seuraava 16 putkelle (ei mennyt) ja itseasiassa sillä kolmannellakin kierroksella kerittiin kyllä käydä kolmoshypyn jälkeen putkessa ja ottaa vielä alusta ja sitten se nollaratakin napsahti vihdoin :D Hyvää kuntoilua! nm. totaalisen läkähtynyt omistaja joka seisotti koiraa vikalla radalla hitusen kontakteilla ihan vaan että sai itse hengähdettyä.

La oonkin sitten talkoilemassa kotikisoissa ja su kisaamassa, sitä odotellessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti