perjantai 9. marraskuuta 2018

Sitä sun tätä

Metkalle ei vielä pentuja, se kehitti vaan hyvää valeraskauspöhötystä ja sit neutraloitui normaaliksi.. No en nyt liikoja oottanutkaan, kun nalkkia ei nähty (siksi en täälläkään jaksanut tällä kertaa julistaa suurempaa odottelua). Mutta ens juoksuun toivottavasti saadaan tärppäämään. 

Kelolle on uros valikoitunut ja sillä pitäisi olla juoksut ehkä joskus helmikuun nurkilla, toivottavasti se onnistuu! Kelo itse muutti pk-seudulle ja on sopeutunut sinne erinomaisen hyvin, tai siis se nyt on kaikkialla kuin kotonaan, ettei sen suhteen ongelmaa.



Myytille kuuluu hyvää ja se alkaa kuulemma olla agissa pikkuhiljaa kisakuntoinen. Luonnetestiin sitä yritettiin, mutta jäätiin varasijalle. Katsotaan sitä uusiksi siis keväällä. 

Metkan kanssa pitäisi aktivoitua kisaamaan agia ja päästä edes omatoimitreenaamaan. Pitää alkuvuodesta yrittää saada omatoimitreenioikeus jonnekin, että tulisi edes jotain tehtyä. Treenipaikkakin ois kiva, mutta en oikein tiedä mihin, kun Activen treenit on Metkalle aivan liian pitkät ja siihen nähden myös liian kalliit. Eri juttu jos saisi sen ajan vaikka sitten kahdelle koiralle jaettua, mutta Hupin kanssa ei ole tarkoitus enää treenaamaan palata, vaikka on se välillä saanut höntsäillä vähän esteitä.  


Hupi on voinut ihan hyvin ja käytiin tosiaan toko-koe tuossa kk sitten, siitä päivitys alempana. Koiratanssiohjelmakin meillä oli valmiina syyskuun kisoihin, mutta juuri ilmoittaumisen aikoihin Hupi pari päivää ontui, joten en sitä uskaltanut sitten ilmoittaa. Katsotaan kesemmällä sitten uusiksi, että onko meillä enää mitään tolkkua koko tanssihommasta, ainakin nyt jo vähän positiot taas jo vähän hakusessa kun ei oo pidetty yllä. 


Järjestettiin Pippurimuorilaisten kanssa yhteinen paimennuspäivä myös syyskuulla ja siellä oli useampi Hupin jälkikasvua ja pari miun kasvattia ja osaomistuskoira Kujekin matkassa. Kiva oli nähdä monia erilaisia koiria hommissa. Tässä ensin Nalli (Tarutuulten Knalli) ja sen alla lpk Kuje.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti