keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Viisiviikkoiset Hoot

Pennut ovat jo 5½-viikkoisia mötkylöitä. Ruokaa syövät tavallisesti 2-4 krt päivässä nappula-aterian ja lisäksi 1-2 liha-versiota eli ihan jauhelihaa (nauta, sika, sika-nauta, broileri on taidettu maistella) tai jotain kalkkunankauloja/broilerinsiipiä. Lisäksi ovat saaneet piimää, kermaviiliä ja Nutrolin Iho&Turkki -öljyä, kun sitä on nyt kaapissa. Metka niitä vielä kyllä myös sujuvasti imettää, pikkuhiljaa täytyy alkaa jo vähän sitä rajoittamaan. Pennut viihtyvät hyvin ulkona ja osaavat jo hienosti oven takana hinkua sinne halutessaan ja monesti onkin saatu tällä tavoin pissat onnistuneesti nurmikolle. Sisäsiisteysasiat ovatkin oikein kivalla mallilla, sisälle tulee hyvin harvoin vahinkoja, öisin toki enemmän kun ei ole ulkoilumahista. Pennut on myös taas madotettu ja kynnet leikattu, sylitelty, käsitelty ja leikitetty. 

Ne on oikein mukavia pentuja, kaikki ovat hyvin ihmissosiaalisia, reippaita ja meneviä. Leikkivät keskenään ja repivät kivasti lelua. Hiesu on edelleen energisin, se on ekana ja vikana lähes aina pystyssä ja ei juuri koskaan paikallaan. Ekana joka paikassa. Se osaa jo kivasti hahmottaa lähelle heitettyä leluakin ja hyökätä kimppuun. Hiekka on hieman rauhallisempi, ei kuitenkaan erityisen rauhallinen sekään, leikkisä ja rohkea seikkailija. Helpommin käsiteltävä ja syliteltävä. Viihtyy koirien lelulaatikossa tappamassa sitä. Hieta on kaikista tehokkain syömään edelleen, se viihtyy yleensä vielä syömässä kun muut ovat jo hairahtuneet leikkeihin. Se leikkii myös kivasti ja sen sylikäsittely on parantunut silmissä. Ennenhän se murrasi sylissä ja selälleen käännettynä kiljui todennäköistä kuolemaansa, mutta nykyään sitäkin voi jo käännellä ja väännellä varsin hyvin ja pahin jännityskin on jo sylissä ohi, kynnet ei enää painaudu ihoon. Se myös välillä jo ihan pyrkii syliin, joten selvästikään ei ole traumatisoitu, vaan on hoksannut, että se onkin ihan kivaa.

Hiekka ja Hieta

Hiekka tekee Kaskulle hammastarkastuksen

Hiekka vetää Hiesua hännästä

Hieta

Hiesu

Hiesu vetää ilmeellä

Hiekka

Hiesu

Hiekka

Hieta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti