perjantai 24. toukokuuta 2013

KAS:n agikisat

Keskiviikkona piipahdettiin KAS:n iltakisoissa. Onnekseni sain itselleni "ketyn" matkaan, kun piti tuo pienempi lapsi napata mukaan. Agirata ja hyppyrata, Tienhaaran hyvin tiukoilla ihanneajoilla varustettuna.

Ensin agirata, neljät kontaktit ja outoja kiemuroita, mm. ekalla kerralla puomilta mentiin puomin alle putkeen, mutta putken pää oli tosi syvällä siellä alla. Ei voinut viedä kovin lähelle sitä päätä, että ehti ite juosta sit ohjaamaan koiraa seuraavalle esteelle. No tältä radalta me tehtiin ihme ja kumma meiän eka tulos ja vielä nolla! Yliaikaa kertyikin sitten varsin rutkasti (7,6s), kun meiän kaarteet oli turhan laajoja (eli miun jarrutukset aivan myöhässä). Hupi tosin pysähtyi vain yhdelle kontaktille (???), joten normaalisti olisi sitten tullut varmaan vielä hurjempia ajanylityksiä. Hitaaksihan Hupia ei voi sanoa kukaan :D Se myös karkasi lähdöstä ja sitäkään se ei ole koskaan tehty. Mutta nolla tosiaan taisteltiin ja ollaan tyytyväisiä. Nii ja sijoitus kolmas, niin saatiin yksi ilmaiskisakin tulevaisuuteen.

Tokalta (hyppy)radalta tehtiinkin sitten hylky jo neljänneltä esteeltä, kun jotenkin rataantutustumisessa tutustuin pieleen ja sit kun hoksasin asian niin en kauheasti kerinnyt enää korjailla ajatuksiani ja pasmat meni sekaisin. Loppuradassa oli jotain hyviäkin pätkiä, mutta pääosin mopo (Hupi) karkaili lapasesta.. 

Tässä muutama kuva, kuvat Minna Väänänen :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti