Aurinko paistoi, joten pakkasin lapset vaunuihin ja koirat matkaan ja lähdettiin lenkille. Eka käytiin hetki leikkipuistossa (koirat oottivat puussa kiinni puiston ulkopuolella siis) ja osasivat käyttäytyä ihan hyvin, vaikka ohi kulkikin pari koirakkoa. Minka haukahti pari kertaa kun olivat kauempana, mutta sitten sekin oli hiljaa.
odotusta:
Jatkettiin matkaa ja ohitettiin jo koirapuisto, kun sieltä mies huikkasi, että tuleeko koirat pentujen kanssa toimeen ja tultaisko puistoon. No mentiin sitten, vaikka ei oikeastaan koskaan käydäkään (viimeksi haettiin täitartunta tuliaisina..), kun lähtökohtaisesti Minka tulee juttuun vaan urosten kanssa ja Hupi narttujen, niin ainoa vaihtoehto käydäkään on juuri pentujen kanssa kun on molemmat matkassa. Puistossa oli siis 5 ja 7kk ikäiset pennut, bichon frise ja kk kettuterrieri. Minka lähinnä vaan haukkui ja puuhasteli omiaan ja Hupi vähän yritti leikkiä pentujen kanssa. Hetki oltiin, mutta sitten Lauri kyllästyi odottamaan ja jatkettiin matkaa.
Jatkettiin matkaa ja rannassa päästin koirat irti juoksemaan, kun ei ollut muita ulkoilijoita paikalla. Kuvailin sitten siellä aikani ja Laurikin lopulta nukahti, joten madeltiin siinä sitten hissukseen kotia kohti valokuvia napsien. Keli oli mainio ja koirilla oli kivaa :)
Oli melkoisen kova tuuli
Miä sitten tykkään näistä syksyn väreistä! Ja aurinkoiset marraskuun päivät on kyllä yksiä kauneimmista ja parhaimmista valokuvauspäivistä! Harmillisen lyhyitä vaan, mutta ehkä juuri siksi niin hienoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti