Vihdoin sain koirat hierottaviksi ja olihan ne jumissa, niinkuin toki tiesinkin. Käytiin siis Vesipedon tiloissa Suvin asiakkaina. Eka hierontavuoroon pääsi Hupi ja se oli pääosin jumissa sieltä mistä epäilinkin, eli lantion seutu ja sisäreidet oli pahimmat, mutta toki se oli myös muualtakin jumissa. Hupi oli kuitenkin jumissa "tasaisesti" molemmilta puolilta, kun yleensä koirat on jumissa toispuoleisesti. Tää oli siis hyvä juttu, kun niitä toispuoleisuuksia on yleensä vaikeampi korjata. Hupi raasu vinkui koko takapään käsittelyn ajan, vaikka ei se kuulemma niin jumissa ollut kuin antoi ymmärtää ;) Miehet! Uusi aika saatiin Hupille kuukauden päähän.
Minka oli seuraavana vuorossa ja sekin oli siis melkoisen jumissa. Sillä oli toinen polvi vähän turvoksissa (vasen) ja kyynärätkin vähän raksuivat. Vanhuutta ja polven suhteen voi olla tapahtunut joku kolauskin joskus. Glukosamiinia ja jotain muutakin niveliä hoitavaa valmistetta voisi siis alkaa Minkalle syöttää, samoin kuin poistaa sen ruokavaliosta vehnän pääosin. Ja isommat hyppelyt jätetään myös Minkan osalta historiaan, niin eipähän rasitu liikoja kroppa. Minka ei vinkunut käsittelyssä, se vaan heilutti vimmatusti häntää kipeämmissä kohdin :D
Nyt pitäis sit kotonakin muistaa taas venytellä ja vanutella. Ja peruuttaa. Ja muistaa alku- ja loppuverkat treeneissä kunnolla. Nm. lipsunut loppuverkoista "hyvin syin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti