keskiviikko 16. tammikuuta 2013

paukepäivä..

..eli uuden vuoden aatto sujui oikein mukavasti. Oltiin siis vielä Ristiinassa sairastamassa ja koirien kannalta toki oikein hyvä niin. Siellä kun on ihan eri tavalla rauhallista kuin missään kaupunkiolosuhteissa ja en halua, että Hupikin alkaa pelätä raketteja niinkuin Minka sen taannoisen päinampumistapauksen jälkeen. Kyllähän sielläkin naapurustossa pari lapsiperhettä on ja kirkonkylänkin paukkeet kuuluu meille asti, mutta maalla on silti maalla. Eipä ainakaan kukaan ammu raketteja päin.

Lenkillä käytiin joskus kolmen jälkeen ja silloin kuului pari paukahdusta jostain kauempaa, joita koirat eivät mitenkään noteeranneet. Kuudelta alkoi sitten paukkua enempi vähempi ja koirat kyllä paukut huomasivat ja Minka oli hetken aikaa vähän levoton, mutta rauhoittui kohta nukkumaan tyytyväisenä sängyn alle ja Hupi nukkui tapansa mukaan miun jaloissa. Ja ruokakin maistui. Ysin nurkilla käytin koirat pihalla pissalla ja kyllähän silloinkin satunnaisia paukahduksia kuului, mutta eivätpä koirat niistä välittäneet.

Joten olen siis hyvin tyytyväinen :) Niin ja Jadehan ei korvaansa lotkauttanut..


katseet kohti uutta vuotta ja uusia tuulia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti