keskiviikko 8. toukokuuta 2013

ma-agit ja villiä menoa

Tällä kertaa meillä oli taas ajatuksia rataantutustumisessa herättävä haastavahko 24 esteen rata. 
Alku oli suht helppo, kunhan tokalla yrittämällä sijoituin oikein tuonne vitoselle (eli en töröttänyt ohjaamassa tuonne kutosputkeen vitoshypyn tiellä, vaan otin koiran niistolla niin, että koirakin näki sen hypyn...). Seiskan ohjasin tuolta putken puolelta ja siitä sit keinun ja renkaan kautta kymppi hyppy takaakiertona. Otettiin se poispäinkääntönä ja taisin ehkä saada Hupin kääntymään kerran suoraankin oikeaan suuntaan ilman ylimääräistä piruettia :P Sit pitikin juosta täysiä tuonne tekemään persjättö ennen 14-hyppyä, johon kyllä ehti ihan hyvin, kunhan juoksi vaan. Siitä sit putken kautta kepeille, joka kans taas tokalla yrittämällä onnistui hyvin kun juoksin itsekin enkä jäänyt himmailemaan jotain omiani. Sit tuo villein osuus, jota en ois kyllä osannut aatella ohjaavani noin ilman neuvoja, mutta sit kun sen kokeili radalla, niin eihän se ollut vaikea kohta ollenkaan. Eli itse juoksin tuota punaista linjaa tuonne väkäiselle ohjaamaan Hupin tuonne toiseen putkeen ja siitä sit täysiä taas (katse koirassa..) tuonne 21 hypyn takaakierrolle. Muuten hyvä, mutta Hupi ei meinannut mennä millään ilveellä pussiin. Toki sen juoksulinja oli paremmin suuntautunut kohti rengasta, mutta lopulta kun sen ois pitänyt mennä jo ohjauksenkin puolelta pussiin niin se meni sit ihan pussin vierestä ohi. No saatiin se sinne pussiinkin sit. Loppu sujuikin sit hyvin ilman ongelmia. 

No kaikki kohdat saatiin siis onnistumaan palasina hyvin ja varsin vähillä yrityksilläkin, mutta sitten kun yritettiin lopuksi koko rata kokonaisuudessaan, niin tuntui, että kaikki palaset hajosivat :D No ehkä joku päivä paketti saadaan vielä pysymään koossakin.. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen jokuseen pätkään, jotka meni tosi sujuvasti. Siis omaan ohjaukseeni, koira lähtökohtaisesti aina tekee just niinkuin ohjaan. Paitsi tuo pussi.

Pari kuvaa muista treenaajista:

lentokeinuvaroitus

 14-hypyn takaakierto käytännössä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti