Torstaina lähdettiin aamusta ajelemaan kohti Muoniota ja mökkimajoitustamme. Niin ja niitä koiranpentuja kattomaan. Mutta niistä enempi sit seuraavassa viestissä. Kelit suosivat ja aurinko siis porotti ja lämpötila oli jossain 20 asteen hujakoilla. Koirat on onneksi helppoja reissukoiria, joten ne on ihan tyytyväisiä autossa ja missä sitten majoitutaankin. Helle on tietty koirille aina huono matkustusajankohta, mutta onneksi taukojen ajaksi löytyi aina autolle varjopaikka ja ikkunat oli toki kanssa raollaan.
Piipahdettiin myös Ruotsin puolella ajamassa muutama kilometri surkeita teitä ees taas ja nähtiin siellä hirmuisesti villiä luontoa eli hirvi, fasaani ja pari joutsentakin. Niin ja kai yksi ruotsalainenkin ;) Suomen puolella ei tuota villiä luontoa niin kovasti näkynyt, paitsi tietty niitä poroja, ehkä parisenkymmentä yhteensä koko reissun aikana.
Porot Pallaksen lähettyvillä kirmaamassa
Muoniossa oli kauheasti tuntemattomia lapinkoiria ja tuntemattomiksi taisivat jäädäkin. Niitä näkyi nimittäin lähemmäs kymmenen yhteensä ja aina eri koiria. Majapaikassamme asusti kermanvärinen taittokorvainen Vilpo-lapinkoirauros ja muuten näkyi katukuvassa varsin karvaiset parkki ja musta (merkein?) lapinkoirapari, Niinan naapurin lähistöllä käveli manttelivärinen yksilö ja pari mustaa merkein näin myös erikseen lenkeillä, mutta autosta toki, joten en päässyt haastattelemaan ketään :P
Tässä tämä Vilpo (ainakin koppinsa perusteella oletan nimeksi)
Mainiota oli se, että aurinko laski tosiaan joskus puolen yön pintaan hetkeksi ja kohta jo nousikin taas.. ja hyttysiä ei vielä ollut juurikaan. Pari me iltalenkillä nähtiin, mutta siinä se.
Tunturinkupeessakin piti käydä koirat kuvaamassa, mutta ei nyt jaksettu metsästää tämän kuvauksellisempaa paikkaa:
Tässä sitten viimeisen illan iltalenkkiotoksia, kun kokeilin kaikenlaisia vastavalo-auringonlasku-kuvausjuttuja:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti