perjantai 10. toukokuuta 2013

toko-videointi

Päätin eilen illalla sadepäivän ratoksi mennä pihalle tokoilemaan ja videoimaan meiän räpellystä. Ja melko kamalaahan se olikin, mutta onhan me kuitenkin kehitytty. Videota katellessa tuli ainakin itelle paljon parannusajatuksia treenien ja oman toimimisen suhteen ja pitää vähän muistaa miettiä sitäkin mistä kaikesta palkkaa. Lisäksi pitänee ottaa Hupille joku "nyt meni pieleen" -sana käyttöön myös, lähinnä sen haukkumisen kitkemiseen. Mutta tässä nyt pätkitysti vartin verran jotain tokoilujuttuja ja väliaikahupina parit temput Minkalta.

Alkuunhan se innoissaan keulii hirmuisen pahasti. Äänenkäyttöä me nyt pikkuhiljaa yritetään kitkeä pois, mutta saas nähdä millaisella menestyksellä. Nuo noudot on testimielessä kokeiltuja ekoja heittonoutoja mitä on ikinä tehty (on siis lähinnä naksuteltu kapulan ottoa sisällä), kun  houkutti kokeilla onnistuisko jo ja ihan kivastihan tuo haki. Nyt kun vaan ensimmäistä kertaa osaisin opettaa jonkun koiran istumaan tavara suussa, niin oltais voiton puolella :D Ekaa kertaa myös tehtiin kokeiluna tuollaista kapula suussa käppäilyä. Pitää alkaa naksulla vahvistaa sitäkin. 


Jostain syystä tää ei nyt suostu liittämään videota tähän, joten laitan alustavasti vain linkin, josko muistan korjata sen joskus videoksikin.

Laitetaan nyt samaan syssyyn parit sekalaiset kuvat tyypeistä hengaamassa pihassa jokunen päivä sitten:




2 kommenttia:

  1. Mikä ihana filmi! Koirasi suorittivat tehtävät innolla, iloisena ja häntä heiluen. Ja hauskaa oli seurata myös sitä koiraa, jonka vuoro ei ollut olla opissa - miten nekin ikään kuin 'haamutreenasivat' :)

    Tuollaista virettä minäkin toivoisin, oma vuoden ikäinen typykkäni osaa kyllä jo kaikenlaista mutta vire on toisinaan vähän matala ja keskittyminenkin joskus haahuilee, mahtaako vire ikinä nousta tuohon filmillä nähtyyn.

    Luulenpa että filmisi innoittamana siirryn lelupalkkaukseen makupalojen sijasta aiempaa enemmän - olipa hyvä opetusfilmi myöskin siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku on jaksanut tuon videon edes katsoa :D Intoahan noissa koirissa riittää kyllä vaikka kuinka, kunhan saisin hiottua suorituksiin vielä joskus tarkkuuttakin. Omat kouluttajantaidothan ne lähinnä on missä on puutteita, koirissa oisi kyllä potentiaalia. Miäkin yritän opettaa itseäni käyttämään enempi lelupalkkaa, kun Hupi kuitenkin lelulla hyvin palkkautuu. Nuo vinkuvat tennispallot olivat nyt ihan uusi ostos ja selvästi olivat ihan toimiva sijoitus :) Namipalkkaajahan miä sisimmässäni olen ja koko ajan tuossa rinnalla kyllä palkkailin nameinkin. Mutta josko sitä oppisi lelullakin palkkaamaan, kun sitä vaan kokeilisi tarpeeksi usein..

      Poista